Sielunkumppani

Mitä sinä etsit siltä Oikealtasi? Jos olet löytänyt sen Oikean, täsmäsikö se sinun kriteerejäsi? Mistä tiedät, että kumppanisi on se oikea? Onko hän se, jonka kanssa haluat yhteisen tulevaisuuden? Oletteko samalla aaltopituudella? Oletteko kuin kaksi marjaa?

Minä ja Herra Täydellinen olemme kuin yö ja päivä. Hän on se tosikompi meistä, se joka viisastelee, se joka tuo ulos fiksuuttaan. Herra Täydellinen näkee pitkälle, hän suunnitelee asiat, hän tahtoo kontrollia. Minä itse, olen taivaanrannan maalari. Itse en stressaa lähes mistään, elän päivä kerrallaan, ja hauskuuttelen. Minusta elämä on liian lyhyt vihoitteluun, stressaamiseen, sekä liialliset kaavat elämässä täytyisi hävittää. Tosin olen kateellinen Herra Täydelliselle siitä, että Hän tietää mitä tekee. Itselläni ei juurikaan ole hajuakaan mistään muusta kuin unelmistani. Jossain välissä olen ilmeisesti siis kerennyt tippua radalta, hupsista.

Joskus mietin kaikkea, mitä välillämme on tapahtunut, huonoja ja hyviä. Ja niitä huonoja on aika paljon suhteessa siihen, että hyvät eivät kata sitä huonoa enään. Elämä on todella tasapaksua, tai sellaista normaalia nykyisin. Oon miettinyt kuinka läheisriippuvainen olen, tai kuinka paljon olen ottanut pahaa oloa itseeni, ja kaiken jälkeen tässä minä hymyilen ja annan ajan kanssa "anteeksi". Miksi annan niin helposti anteeksi? Onhan se hyvä juttu, onhan?

Olen pohtinut myös millainen nykyinen elämäni olisi, jos saisin kerättyä itselleni suoraan sanottuna munat haaroväliin, ja elämäni muuttuisi muutoinkin radikaalisti. Millainen itse olisin? Mitä tekisin paremmin? Joskus kun lähden miettimään asioita ja kaivamaan syvemmälle, löydän itseni ihmettelemästä, että kuka helvetti minä oikein olen? Olenko kadottanut itseni Herra Täydellisen kanssa jossain välissä vai olenko muutenvain täysin hukassa?

Muistan ajan, jolloin Herra Täydellinen pääsi pääni sisään. Se oli kamalaa, koska huomasin sen jossain välissä kun olimme eronneet. Hyi. Säikähdin. Vai oliko ne vain tavaksi jääneitä asioita? Vai onko se homman nimi, että erotessa "kunnioitetaan" vähän aikaan vielä ex-puolisoaan? Ja puhun nyt näistä rajoituksista. Joka sinkku aamuni katsoin vaatteet sen mukaan, mistä Herra Täydellinen ei valittaisi. Tai laitoin sellaiset kengät, tai meikit, ja aina jos puhuin Herra Täydellisen mukaan "väärän henkilön kanssa" eli vastakkaisen sukupuolen kanssa, minun mahaani kipristi.

Olenko minä tässä se sekaisin oleva?
Ehkä.

Oliko sekava postaus? Ehkä. Anteeksi :-)

-Kristiina

Ajatuskatkos

Anteeksi pienestä paussistani. Sain palautetta lähimmäiseltäni tästä koko blogista, sekä suhteesta, ja sen "jatkumisesta", ja olen tässä pohtinut asioita, kuitenkin tuloksetta. Laitan muutaman päivän sisään lisää tekstiä ;-) Laittelin (hyvillä ja hyvillä) taidoillani ulkoasua, miellyttää ehkä paremmin kuin edellinen, ehkä turhan synkkä ;-) Te jotka olette lukeneet blogiani, ja ihmetelleet asioita, kuten miksi olen ollut niinkin kauan tuollaisessa suhteessa ynm. Mitä te olisitte tehneet vastaavassa tilanteessa? Onko asia teistä helpommin sanottu kuin tehty? Onko siellä ruudun toisella puolen ihmisiä, jotka jaksaa uskoa parempaan?Tai lainaten erään anonyymin sanoja, "ottaneet hameen helmoista kiinni ja juosseet karkuun?" :-)
XoXo, Kristiina

Sosiaalisuus hyi olet pahasta

Kaikkien keskuudessa on enemmän ja vähemmän uusia ja vanhoja tuttuja, kavereita, ystäviä, perheenjäseniä, sukulaisia, exiä, hoitoja, säätöjä. Eikö elämä olekkin rikkaampi ystävien ja kavereiden vuoksi, exien ja säätöjen vuoksi olet suhteissa ja seksissä astetta kokeneempi? Onko tämä kaikki huonoa? Miinusta sinulle seuraavassa suhteessasi?

Onko se huonoa jos sukulaisiasi on ympäri suomea, ja kaikki eivät ole yhdessä sulassa sovussa? Kun kaikki eivät olekkaan sitä normaalia, perus perhettä missä ovat isä ja äiti ja muut sisarukset saman katon alla, hyvää idylli perheen kuvaa näyttämässä omassa isossa kartanossaan. Ilmeisesti. En koskaan ymmärtänyt miksi Herra Täydellinen ei varsinaisesti halunnut tutustua alussa mun perheeseen tai sukuun. Hänen perheeseen kyllä, mutta omani oli ongelma. Ja ajan mennessä perheenikään ei halunnut kamalasti häneenkään tutustua, kun kuulivat asioita meidän suhteessa. No, siihen se sitten jäi.

Facebook on nykyisin hyvä keino parisuhteessa oleville, pitää "kirjaa" siitä mitä puoliso tekee. Näät kaverit, tykkäämiset, paikan jaot, yleiset keskustelut, kommentit ja päivitykset.. Ja sitä mukaan niistä pääseekin nalkuttamaan. Ei siinä sitten, kun on samanlainen "hipsteri" kuin minä, kun olet kirjautunut moneen sosiaalisen median tuottamaan sovellukseen. Instagram, facebook, irc-galleria, formspring, twitter, blogger, kaikki mahdollinen. Se vasta sen kyyläilijän paratiisi onkin. (Vaikka kaikkea et nääkkään yksityisissä keskusteluissa ; )

Kuten Herra Täydellinen ihanassa mustasukkaisen ja omistavan elementissään tykkää tuota nalkuttamista harrastaa, on se uskokaa tai älkää, niin pirun ärsyttävää. Saat päivällä soittoa kesken työajan: "Mikä vitun profiilikuva sulla on? Miksi sulla on noin paljon meikkiä? Kuka vittu toi jätkä on joka tykkää sun tilasta? Mistä sä sen tunnet? Miks se on sun kavereissa? Haista paska!" Oi niin ihanaa. Juuri tuota puhelua mä niin tahdon vastaanottaa ja olla fiiliksissä loppu päivän, kiitos Herrasein.

Valitus puhumisesta miespuoliselle saa Herra Täydellisen totaalisesti raivon partaalle. Joskus voin kuulla kotiini saakka kun hänen korvien välistä savuaa, ja hänen ympärillään vallitsevat liekit ja vihaiset kämmenet suorastaan syyhyävät laittaa minulle vihaista viestiä. Mä kuulen sen kohoavan ja kiihtyvän pulssin monen sadan kilometrin päästä. Mikä siinä on? Se on vaan miespuolinen vanha tuttu kenen kanssa olen nuorempana viettänyt porukalla paljon aikaa. Edes rekallinen jäätä ei saa Herra Täydellistä rauhottumaan. Itse teen sosiaalisessa mediassa tapahtuvat keskustelut niin, että kaikki näkevät ne. Herrahan itse on siis täydellisyydessään virheetön.

Tästä voisin kirjoittaa vaikka kirjan, kuinka Herra Täydellinen koittaa kaikella nalkuttamisellaan, kiukuttelullaan vaikuttaa rajoittamalla mun sosiaalisen median ja yhteisöjen palvelujen käyttöä. Eiköhän tässä ollut jokin osa :-)

"Our song in the radio, but it don't sound the same anymore." -Kristiina

Ristiin rastiin

Moni meistä vetää ovea, vaikka siinä lukee "työnnä", ja työntää vaikka siinä lukee "vedä". Jotkut meistä myöskin kääntyvät oikealle, vaikka täytyisi suunnata vasempaan. Ja vaikka eksymme matkalla kotiin, pääsemme aina perille. Mikä siinä on? Kun aivot viestittävät muuta, mutta teot ovat eri, mitä aivot käskevät. Tästä syystä joskus tapahtuu hyviä, ja hauskoja asioita joille saa nauraa. Mutta entä kun sydän sanoo toista, mutta järki ei ynnää yhteen?

Olen koittanut ottaa myös itsestäni selvää, miksi palaan Herra Täydellisen luokse tavoin tai toisin. Koska kyse ei ole aina vain pelkästään hänen manipuloinnistaan, tai luikertelemisesta mun elämääni. Ehkä mä itsekin harrastan salaa sitä, ilman että tajuan sitä kuitenkaan? Vaikka sydän tahtoo päästä irti (tai järki), niin ehkä silti jokin osa musta vaan tekee sen aikeammaksi etten pääsisi irti? Meneepä monimutkaiseksi.

Kaikilla on varmasti ollut se tilanne kun koittaa kaikkensa olla vihainen ja näyttää sitä, mutta pettymyksen tunteen aiheuttaja antaa kenkää sille fiilikselle, ja se ei ole kivaa kun yrität tehdä selväksi että olet vihainen syystä jos toisesta. Mua eniten ärsytti mun ja Herra Täydellisen suhteessa se, kun olimme riidelleet ja kun "rauha tuli maahan" niin se sitten päätti piristää mua, joka nyt on suoraan sanottuna aivan perseestä kun olet vihainen ja mikään ei tunnu kivalta. Mun mielestä ihmisten pitäisi sopia asiat ensin, ja rauhottua jotta asian voisi jättää sikseen.

Ristiriitaisuuden tunteet, ovat aivan syvältä. Tämä postaus nyt oli vaan jokin kummallinen, anteeksi jos kukaan ei ymmärtänyt mistään mitään :-)

"Make love, not war." -Kristiina

Missä piipertää pettäjä

Olen yrittänyt pitää mielessäni sellaista aikataulua, jossa koittaisin saada pientä kaavaa suuremmassa mitassa kaikelle tapahtuneelle. Kun ajattelen näitä tapahtumia, mua rupee oksettamaan. Kuinka mä oon katsonut sormien läpi lähes kaiken. Mä oon todella anteeksi antavainen, enkä pysty olla kovin kauaa vihainen. Who wants to deal with this kind of bullshit?

Oon miettinyt, kuinka paljon on asioita mistä mä en tiedä, mitä kaikkea multa on pimitetty tässä suhteessa, mitä kaikkea Herra Täydellinen on tehnyt, ja mistä niistä syyttänyt mua. En tiedä, onko normaalia, että mä toivon joskus, että mä olisinkinkin tehnyt sen kaiken mistä hän on mua syyttänyt. Ehkä oltaisiin "tasoissa". Vai voiko narsistista ihmistä satuttaa? Tai antaa niinsanotusti "takaisin"? Loppupeleissä luulen, että satuttaisin vain itseäni. Vaikka kosto pyörii mielessä aina vihaisena ja kiukkuisena, tiedän ettei se ole mun juttu.

Ne pettämisen ilot. Kaikin tavoin pettämisen ilot. Musta tuntuu että Herra Täydellinen saa jonkun sortin seksuaalisia viboja kun pettää luottamusta, tai ylipäätään pettää. Varmaan se ajatuskin saa sille hyvät vireet. Mä en tiedä onko mitään asiaa kauheempaa kuin pettäminen, ja se ettei arvosta toisen luottamusta. Se saa mut raivon partaalle. Kun sain ensimmäisen kerran selville että Herra Täydellinen oli pettänyt mua jo aika alussa meidän suhdetta, näin monen vuoden jälkeen tietysti, mä en tiennyt mitä tehdä. Mä aina olin arvellut sitä, mutta en tarpeeksi. En ollut yllättynyt, mutta kuitenkin järkyttynyt.

Ne kaikki mitä näin ja kuulin.. En nukkunut useisiin päiviin kunnolla. Olo oli kuin tapetulla, jotenkin oudolla tavalla. Ihankuin joku olisi vienyt multa sen kaiken, mitkä oli niitä todellisia kunnon arvoja kun ollaan suhteessa. Luottamus, kumppanuus, ystävyys, rakkaus, vilpittömyys. Ne olivat ilmeisesti hävinneet Herra Täydellisestä täysin. Ties lie minne kaikonneet.

Ne kaikki painajaiset, petetyksi tulemisesta, muuten vain henkisesti raiskaamisesta toistuivat joka yö. Varmaan parin viikon ajan. Se tunne, kun loppu peleissä aamulla kun heräät, olet pettynyt, koska sä heräsit. Et varsinaisesti halua kuolla, mutta jokin osa sitä haluaa. Mä en tiedä kuka lainasi, tai antoi mulle jostakin sitä halua, taas olla ja elää. Oon tyytyväinen nyt. Kiitos siitä. Onko sulla kokemuksia pettämisestä? Mitä teit kun sait kuulla asiasta?

"Nobody's a picture perfect, but we're worth it." -Kristiina

Kontrolli

Olo on kuin teeveellä, jota kaukosäädin ohjailee. Ihankuin sulla ei olisi muita vaihtoehtoja, kuin vastaanottaa vain niitä signaaleja, joita sinuun lähetetään. Mun mielestä, sä tuot ulos itseäsi, meikkaamalla ja laittautumalla miten haluat. Pukemalla itsesi vaatteisiin jotka sinua miellyttävät. Mutta entä sitten, kun elämässäsi on henkilö, joka tahtoo muuttaa tämän kaiken? Lähestulkoon vielä aivan erilaiseksi mistä itse pidät, ja mitä itse tykkäät päällesi laittaa.

Mä tykkäsin kovasti meikkailla, joskus liikaakin, kun näytti siltä että olisi klubille menossa joka päivä. Tykkäsin näyttää hyvältä, ja tuntea itseni hyvännäköiseksi. Ja niin tykkäsi moni muukin, joka taisi johtaa sitten siihen, että viedään kaikki kaunis ja miehen silmää miellyttävä korostus pois. Enhän mä kaikkeen suostunutkaan. Huomasin homman menevän niin, että Herra Täydellinen tahtoi minun olevan juuri sen näköinen nainen, josta hän itse piti. Eli meikitön, naturelli kaikin tavoin, luonnon"kaunis" jota minä taas en ole. Sekä vaatteiden piti olla sportti-tyylisiä, hyvin massa pukeutumista, housua, t-paitaa, hupparia ja ennenkaikkea "normaalit kengät" eli jotain perus tossua ja lenkkaria... Nämä eivät siis olleet mitään mistä pitäisin itsessäni. Yök, sanoin kun hän tyyliä mulle lateli, siitä miten "oikeat" naiset pukeutuvat.

Hänestä olin huorahtava, koska minulla oli paljon silmämeikkiä. Huorahtavaa oli myös paidat jossa rinnat pääsivät liian "näytille" eli liian kireähköt tai vartaloa myötäilevät vaatteet. Tai puhumattakaan siitä, jos peppuni näytti hyvältä housuissa, legginseissä, tai mekossa... Kaikki vaatteeni olivat hänen mukaan "läpinäkyviä" joista paistoi minun naisellisuuteni läpi. Ehkei nyt ihan kuitenkaan. Kaikki tämä, olisi hänen mielestä pitänyt laittaa jonkun ylisuurien, tai ei niin korostavien vaatteiden alle.
Kengät olivat Herra Täydelliselle myös tärkeät. Tykkäsin pitää korkeita kenkiä, sekä kenkiä joissa on aina se sellainen pienen pieni korko, josta kuuluu se naisellinen "kipkop" ääni, kun kävelet kadulla. Talvisin sitten pitkiä nahkasaappaita, jotka olivat ihanat. Mutta ei... Nämä olivat kaikki kenkiä, joita vain maksulliset naiset käyttävät. Totesin siinä vaiheessa, että kyllä me naiset sitten hyvin tienataan, ja kyllä tää ala on ilmeisesti yleistynyt kun moni naisenalku ja nainen käyttää korkokenkiä.

Joskus Herra Täydellisen mielipiteet ja ajatusmaailma huvitti mua. Joskus se oli kuin live komediaa kun kuunteli sen juttuja, niinkuin tuo kenkä juttu. Oon onnistunu ärsyttämään sitä sillä, etten ota sitä tosissani ja nauran sen ajatuksille. Siis ihan tosi, ei korkokenkä tee naisesta huoraa, tai edes huorahtavaa. Kyllä siihen paljon muutakin tarvitaan. Eli on kai mulla vielä jokunen terve järki tallella, hah. Onneksi.

"Ei, en mä tykkää massavaatteista, tai jostain tylsistä t-paidoista ja farkuista, ei ne oo mun juttu, ehkä etsit sitten uuden ämmän itselles jolla on jo toi tyyli." Mä sanoin, kun se mulle lateli hänen mielestään asiaa, jotka tietysti olisi pitänyt ottaa ilman muttia vastaan, ja toteuttaa ne. Aamut vaihtuivat pusuista ja haleista nalkuttamiseen, vittuiluun, haukkumiseen, riitelyyn. Hän heräsi aina katsomaan mitä laitan päälleni kun lähdin töihin, tai kouluun. Hän tuli viereeni vouhottamaan siitä, kuinka lyhyt paita minulla oli, ja tarkistamaan meikkieni määrän. Ja huuto ja haukkuminen alkoi aina, kun jos minulla sitä meikkiä oli, tai liian vosuhtavat vaatteet. Ajan kanssa annoin olla ja annoin periksi. En enään jaksanut tällätä siinä uhassa että aamu kuluisi riitelyyn. Lähes meikittömänä, "ryysyisiin" vaatteisiin pukeutuneena lähdin kaupungille. Hymyile nyt siinä sitten, kun "joku muu" on sinut pukenut, etkä tunne itseäsi hyväksi. Sinne meni viimeisetkin tunteet siitä, että olin hyvännäköinen ja haluttava, hyvästi oli sanottava myös hyvännäköisydelle.

"A Smile is the most beautiful thing that anyone could wear. " -Kristiina

Mikä niitä naruja vetelee

Se tunne, kun et enään ymmärrä tai tiedosta mikä on oikeassa elämässä oikeaa ja väärää, ja mikä normaalia ja siitä
poikkeavaa. Tiedät, ettei ole normaalia kun toinen käskyttää mihin saat mennä, minne et, mutta siitä huolimatta joku tai jokin on saanut sinut kuitenkin noudattamaan niitä, kuin ne olisivat lakeja.


Ei se oikeasti ole oikein, että joku ohjailee toisen ihmisen sanomisia, menemisiä, olemisia, käyttäytymistä, pukeutumista, asennetta. Ei toinen ihminen voi tai saakkaan ottaa toisesta niinsanottua valtaa, jolla ohjata, jotta itse olisi tyytyväinen. Mun mielestä jokaisella on oikeus omiin asioihin, mielipiteisiin, siihen omaan juttuunsa. Kuka haluaa riistää joltain oman persoonansa?

Miksi ihminen sitten "alistuu" tälläiseen? Mun mielestä siihen ei pitäisi olla selityksiä, niinkuin aikaisemmin sanoin, onhan se helppo avata ovi ja vaan lähteä pois. Mutta mitä sitten, kun mukana on jonkin sortin itsemurhalla uhkailua, säälillä pelaamista, ja moneen asiaan vetoomista?
Jätä siinä sitten joku kun se uhkaa tappavansa itsensä, en mä ainakaan omalle kontolle sellaista halua, enkä sellaista kellekkään toivo.

Eihän ihminen säälistäkään voi kenenkään kanssa olla, tai kiristämisen keinoilla. Tai seurustella pelon vuoksi. Niin minä tein hetken, kunnes tajusin taas vain rakastavani Herra Täydellistä, kaikki annetaan anteeksi rakkauden vuoksi. Olen miettinyt kuinka paljon ihmisen täytyy rakastaa että voi olla noin huonossa parisuhteessa ja voida henkisesti pahoin vähän väliä? Ilmeisesti aika paljon.

Aina kovien riitojen jälkeen, tuli seksi. Sovintoseksi, joka kävi anteeksipyyntönä, ja pyhitti kaiken. Ainakin hänen mielestä. Aina kun hän mokasi, asiat pyhitettiin näin, eikä asioista tarvinnut, eikä pitänytkään enään puhua. Kyllä, seksi oli taivaallista, ja kyllä, se pyhitti paljon, mutta ei niitä loukkaavia lauseita ja sanoja, ei niitä tuuppimisia tai itsemurha uhkailuja.

Herra Täysellinen tiesi, että mä annan periksi, kun hän vaihtaa itseensä pehmo puolen. Kusipäästä ääripäähän eli pehmeään, huomioivaan, rakastavaan, poikaystävään vaihtamalla, hän sai minut lämpeämään ja antamaan anteeksi helpommin, ja jäämään hänen luokseen. Tottakai riitoihin tarvitaan aina kaksi, ja tottakai minäkin epätäydellisyyksineen niitä aiheutin ja pahensin. Mä vaan en ollut se joka teki kärpäsestä härkäsen.

"Dont worry, Be happy"-Kristiina